Barokkiharvinaisuus luupin alla

Sain kunnian konservoida yksityisasiakkaani suvun vanhimman aarteen. Kyseessä on vinokantinen kirjoituslipasto irrallisella jalustalla ja runsaalla intarsiakoristelulla. Tällainen barokkityylin edustaja on hyvin harvinainen meillä Suomessa. Tein asiasta hieman taustatutkimustakin: kirjallisuuden ja konsultoimieni asiantuntijoiden mukaan lipasto on mahdollisesti 1730-50-lukujen Keski- tai Etelä-Euroopasta. Tässä konservointiprojektissa edettiin hitaasti ja pohdiskellen, ja niin vanha lipasto avautui salapoliisikonservaattorille vähän kerrallaan. Vanhat jäljet niin esillä olevissa kuin piiloon jäävissäkin pinnoissa kertoivat lipaston valmistusmenetelmistä ja korjauksista.

Lipasto oli ollut säilytyksessä pitkään: se oli odottanut, että tulisi sen aika päästä jälleen arvoiseensa upeuteen. Pinnoissa oli paksu, erittäin tummunut lakka, joka sai yleisilmeen latteaksi, sillä se himmensi eri puulajien sävyjen välistä kontrastia. Lipastossa on käytetty kaikkiaan kuuttatoista eri puulajia. Upotuskoristeluissa on muun muassa mustan eebenpuun parina vaaleaa luuta. Luuosissa on erilaisten hahmojen pinnoissa myös kaiverruksia. Näissä löytyikin jälkiä aiemmista korjauksista, jotka kertovat omaa tarinaansa. Kannen hahmojen kaiverrukset on jouduttu tekemään osin uudelleen sen jälkeen, kun kannen pintaa on hiottu rankalla kädellä.

Aikojen saatossa lipaston puumateriaali on elänyt, eli kutistunut ja turvonnut vuoron perään kosteuden vaihdellessa. Runko- eli sokkopuu on elänyt eri tahtiin pinnan viilutuksen kanssa. Runkopuun kutistuessa viilutus oli halkeillut, noussut harjanteille ja irronnut paikoiltaan. Viiluvaurioita oli paljon. Kansi on halki poikittain melkein koko leveydeltä, kuitenkin niin että sen rakenne on stabiili. Yksi pikkulaatikoiden vetonupeista oli kadonnut, ja toisen kannatintuen nupista puuttui puolet. Lisäksi laatikoiden liukulistoista oli osa kadonnut.

Oli selvää, että hurjasti tummunut lakka olisi poistettava. Kun konservoidaan näin vanhaa huonekalua, on otettava huomioon se miten aiemmat korjaukset ovat kuluttaneet sitä. Niinpä lipaston lakkaa ei lähdetty poistamaan mekaanisesti siklaamalla. Siklaus vie aina hiukan puuta mukanaan, ja lipastosta oli poistettu lakkaa jo useampia kertoja aiemmin. Puuta eniten säästävä toimi olikin poistaa tummunutta lakkaa liuottamalla. Samalla saatoin UV-valon avulla seurata hyvinkin tarkkaan, millaisia aiempia pintakäsittelykerroksia lipastossa on. Erilaiset pintakäsittelyaineet nimittäin fluoresoivat UV-valossa eri värisinä.

Poistaessani lakkaa havaitsin UV-valon avulla, että lipaston pintoja on uudistettu ainakin neljään kertaan. Kaksi ylintä eli uusinta kerrosta olivat paksuja lakkakerroksia. Niiden alta löytyi vielä kaksi kerrosta, vahamainen ja öljylakkamainen kerros. Alunperin lipasto on saattanut hohtaa rubiininpunaisena, mistä löytyy mikroskooppisia viitteitä.

Kaikki irrallinen viilu kiinnitettiin takaisin sokkopuuhun. Koholla olevia viiluja mukautettiin kutistuneeseen sokkopuuhun lyhentämällä tai ohentamalla niitä hiukan tarpeen mukaan. Isompiin puutoskohtiin lisättiin uutta, mahdollisimman alkuperäisen kaltaista viilua. Kapeisiin halkeamiin ja muihin pieniin puutoksiin tehtiin vahatäytöt. Kannatintuen nuppi täydennettiin uudella puulla, ja liukulistoitus täydennettiin laatikoiden liukuvuuden takaamiseksi. Puuttuva laatikon vetonuppi sorvautettiin puusepällä. Lukkoon teki uuden avaimen lukkoseppä.

Täydensin lipaston pintakäsittelykerroksista UV-valon avulla tekemiäni havaintoja vielä tarkemmalla materiaalitutkimuksella. Pintakäsittelynäytteille tehtiin pieni IR-spektroskopiatutkimus* Metropolia Ammattikorkeakoululla. Tulokset vaikuttaisivat tulevan pintakäsittelyn valintaan. IR-spektroskopialla pystytään tunnistamaan muun muassa erilaisia luonnonmateriaaleja, kun tutkittavaa näytettä verrataan aikaisemmista referenssinäytteistä saatuihin tuloksiin. Useimmat lipastosta otetut näytteet osoittautuivat erilaisten hartsien seoksiksi, eikä yksittäisiä hartsilajeja ollut mahdollista tunnistaa. Sain kuitenkin käsiini 1700-luvun saksalaisia lakkareseptejä, joiden mukaan onkin ollut tavanomaista valmistaa lakka useasta eri hartsista. Yksi näytteistä poikkesi muista, sillä se sisälsi selvästi pääosin shellakkaa. Kyse olikin viimeisimmästä korjauslakkauksesta.

Halusin jättää osan vanhoista aiemmista lakkakerroksista tallelle lipastoon, jotta niitä olisi mahdollista tutkia myöhemminkin. Jätin niitä lipaston sivujen alaosiin uuden lakan alle. Turvauduin pintakäsittelyn valinnassa tuttuun shellakkaan, jota siis oli aiemmassakin korjauksessa sivelty lipaston pintoihin. Shellakan ikääntymisominaisuudet tunnetaan ja se on myös itselleni tuttu materiaali. Sen poistaminen onnistuu helposti, mikä on konservointietiikan mukaista.

Lakka levitettiin pintoihin perinteisin menetelmin niin, etteivät puunsyyt täyttyneet eli pinnasta tuli puolikiiltävä. Lipasto sai arvoisensa muodonmuutoksen: nyt se voi loistaa asiakkaan kodissa vanhaa arvokkuuttaan.

*Infrapunaspektroskospia perustuu infrapunasäteilyyn, jota suunnataan näytteeseen. Tutkimuksessa käytettävä laite infrapunaspektrometri mittaa, millä taajuudella näyte absorboi säteilyä tai päästää sen lävitseen. (Lähde: B. H. Stuart: Analytical Techniques in Materials Conservation, 2007.)

Lipasto löytyy myös työnäytesivultamme: www.konservointikilta.fi/tyonaytteet/barokkilipasto

Tagit: , , , , ,