Seitsemän koiraa konservoitavana

Viime syksy kului suurelta osin eläimellisissä merkeissä. Työn alla olivat Suomen koiramuseolle kuuluvat kolme koira-aiheista maalausta 1800-luvulta. Teokset ovat brittiläisen George Armfield Smithin (1808-1893) käsialaa. Pienikokoisten maalausten kiiiltokuvansuloiset koirat telmivät luontoelementissä. Värimaailma on hillitty ja maanläheinen.

Pienin maalauksista oli säilynyt parhaassa kunnossa. Kuva on otettu ennen konservointia.

Teosten kehno kunto oli niiden korkean iän, epäonnisten materiaalivalintojen ja aikaisempien korjauskäsittelyiden summa. Erityisesti kaksi isompaa, kirjavia koiria esittävät maalaukset, olivat vaurioituneet monin tavoin. Pienin maalaus, jossa on kolme yksiväristä koiraa, on kehystetty lasin alle, mikä on todennäköisesti vaikuttanut sen säilymiseen paremmassa kunnossa.

Kahta koiraa ja tynnyriä esittävä maalaus. Ennen konservointia otetussa kuvassa näkyvät kehyksen vauriot sekä maalauskankaan aaltoilu.

Isompien maalausten kanssa vastaamme tuli ikävä yllätys heti kun maalaukset otettiin irti kehyksistä: molempien maalausten reunoilla oli pahoja repeämiä. Tämä tarkoitti sitä, että repeämät oli paikattava ja pingotusreunoja tuettava. Jos maalaus pääsee irtoamaan pingotuksesta, voivat seuraukset olla pahat: deformoituvan kankaan takia myös maalikerrokset halkeilevat ja maalia saattaa irrota. Niinpä maalaukset irrotettiin kiilakehyksistä, repeämät korjattiin huolellisesti ja maalausten reunoihin kiinnitettiin reunavahvikkeet eli ylimääräiset kangassuikaleet. Niiden avulla maalaukset oli mahdollista pingottaa uudelleen turvallisesti.

Ennen konservointia otetussa kuvassa näkyy pitkä repeämä maalauskankaan taitereunassa, koholle noussutta maalia sekä valkoisina loistavia maalinpuutoksia.

Molempien isompien maalausten maali oli irtoamassa monin paikoin. Maalia puuttui erityisesti maalausten reuna-alueilla. Armfieldin käyttämät pohjustus- ja maalikerrokset ovat hyvin ohuet, ja teosten ikääntyessä niistä oli myös tullut hyvin hauraita. Siksi irtoavan maalin kiinnittäminen oli tavallista haastavampaa ja vaati paljon kärsivällisyyttä.

Kahta koiraa ja siiliä esittävä maalaus. Ennen konservointia otetussa kuvassa maalauksen reunoilla näkyy laajoja maalinpuutoksia.

Repeämät ja irtoava maali olivat olleet ongelmina näissä kahdessa maalauksessa aiemminkin, päätellen vanhoista korjailuista. Maalauksissa oli pieniä vanhoja paikkoja sekä laajoja vanhoja restaurointimaalausalueita, jotka ulottuivat reilusti maalinpuutoskohtien yli ehjän maalin päälle. Vanhat paikkaukset poistettiin ja repeämäkohdat tuettiin uudelleen. Väärän värisiä vanhoja restaurointeja sävytettiin kevyesti sulautumaan ympäröivään alueeseen.

Vanhan, tummentuneen lakan poistoa kahta koiraa ja siiliä esittävästä maalauksesta.

Maalauksia oli myös puhdistettu ronskilla kädellä, ja maalipinnassa näkyi sen jäljiltä kulumaa. Päälle oli sivelty paksu lakkakerros, joka oli vuosien myötä kellastunut ja samentunut. Vanhaa lakkaa ohennettiin, ja maalaukset kirkastuivat huomattavasti. Aivan kaikkea lakkaa ei kuitenkaan ollut turvallista poistaa, sillä aikaisempi puhdistuskäsittely oli tehnyt maalikerroksista herkät, ja lakanpoistossa käytetty liuotin olisi vaurioittanut niitä.

Kahta koiraa ja siiliä esittävä maalaus konservoinnin jälkeen.

Vanhan lakan tilalle levitettiin uusi lakkakerros suojaamaan maalipintaa ja tuomaan maalausten sävyt esille. Kohdat, joissa maalia puuttui, täytettiin alkuperäisen pinnan tasolle, ja lopuksi vauriokohdat restaurointimaalattiin huomaamattomiksi. Myös kehysten vaurioita korjattiin. Tuloksena koiramaalaukset ovat raikkaan ja harmonisen näköiset.

Jo korjaamalla koiramaalausten vauriot oli mahdollista estää niiden kuntoa huononemasta. Oli myös tärkeää ennaltaehkäistä uusien vaurioiden syntymistä. Niinpä maalaukset kiinnitettiin kehyksiin aiempaa tukevammin ja teosten ripustuslaitteet uusittiin. Lopuksi maalausten taakse kiinnitettiin vielä taustasuojalevyt.

Kahta koiraa ja tynnriä esittävä maalaus konservoinnin jälkeen.

Tagit: , , , , , , , , ,

Hirvenvasa ja madonna – kahden kipsiesineen konservointi

Meillä esinekonservaattoreilla oli hiljattain työn alla kaksi kiinnostavaa kipsiteosta. Ensimmäinen niistä on hirvenvasaa esittävä veistos ja toinen on madonna-aiheinen reliefi. Kumpikin teoksista on massasigneerattu, eli signeeraus on jäljentynyt alkuperäisestä mallista valumuottiin. Hirvenvasan jalustassa on teksti J. Mäntynen; se on valos teoksesta Orkidea. Jussi Mäntynen on tunnettu eläinaiheisista veistoksistaan, kuten Helsingin Karhupuiston Mesikämmenestä muurahaispesällä sekä Hirvestä, jonka pronssivaloksia on sijoitettuna useampaankin kaupunkiin. Madonna-reliefin kulmassa puolestaan on Wäinö Aaltoseen viittaava monogrammi WA; kuva-aihe on tuttu teoksesta Äiti ja lapsi eli Sydämeni laulu.

Teokset ovat keskenään aiheen ja rakenteenkin puolesta hyvin erilaiset, mutta kummastakin löytyy samoja kipsille ominaisia vauriotyyppejä. Kipsi voi vaikuttaa kovalta, mutta todellisuudessa sen rakenne on huokoinen ja hauras. Varomaton käsittely vaurioittaa ja kuluttaa kipsiesineitä helposti – pienetkin kolaukset, raapaisut, hankaus ja pyyhkiminen jättävät jäljen. Näitä voidaan kuitenkin häivyttää ja isommatkin vauriokohdat täydentää konservaattorin osaavissa käsissä.

Hirvenvasaveistos ennen konservointia

Konservoitavaksi tuodun hirvenvasan toinen korva oli murtunut ja pysyi kiinni vain tukirakenteena käytetyn rautalangan varassa. Omistaja oli onneksi pitänyt kaikki irtoamisvaarassa olleet osat tallessa. Lisäksi esine oli vuosikymmenien aikana kolhiintunut ja sen pinnan patinointi oli osittain kulunut pois. Pinnan vauriot eivät itsessään olleet vakavia, mutta ne hämärsivät taiteilijan luomaa herkkää vaikutelmaa.

Vasan korvat liimattuna ja täydennettynä

Aloitimme konservointikäsittelyn liimaamalla korvan osat paikoilleen. Huokoisen materiaalin liimaamisessa on tavallista enemmän työvaiheita, jotta saumasta tulee kestävä ja liima ei imeydy liian syvälle. Korvaan jääneet ja muualla teoksessa olleet puutoskohdat täydensimme tarkoitusta varten valmistamallamme massalla – kipsin täydennykseen ei nykyisen tietämyksen valossa yleensä suositella tuoretta kipsiä. Lopuksi häivytimme täydennykset ja pintakäsittelyn vauriokohdat retusointimaalauksella; yhtenäinen pinta selkeyttää kolmiulotteisen muodon sellaiseksi kuin taiteilija on sen alkujaan tarkoittanut.

Veistos konservoinnin jälkeen

Toinen konservointikohteista on äitiä ja lasta kuvaava, kuparin sävyiseksi maalattu reliefi. Teoksessa oli lähinnä kosmeettisia vaurioita: kuvapinnasta oli lohjennut muutamia paloja ja pinta paikoin naarmuuntunut paljastaen valkoisen kipsin maalikerroksen alta. Konservointi eteni pitkälti saman suuntaisesti veistoksen kanssa: murtopintojen eristys, puutoskohtien täydennys ja retusointimaalaus. Konservointietiikan mukaan pyritään siihen, että esineeseen tehdyt muutokset ovat poistettavissa, joten täydennysmateriaalia valittaessa huomioimme pintakäsittelyjen ja pohjamateriaalin liukoisuuden. Näin ollen käytimme tähän teokseen erilaista täydennysmassaa ja retusointimaaleja kuin veistokseen.

Reliefi ennen konservointia

Reliefi konservoinnin jälkeen

Konservoinnin jälkeen nämäkin hienot teokset ovat taas esteettisesti eheitä ja hyvin hoidettuna säilyvät seuraaville sukupolville. Tämä on yksi palkitsevimmista asioista konservaattorin työssä.

Tagit: , , , ,

Joulutervehdys

Esineet osaavissa käsissä

Olemme esinekonservaattorit Veli-Matti Mursu (os. Ilmonen) ja Sini Oksanen.

Tarjoamme esinekonservointipalveluja Herttoniemen työhuoneeltamme käsin. Asiakkaitamme ovat yksityishenkilöt sekä museot, yritykset ja säätiöt sekä uskonnolliset yhteisöt. Käyttämämme menetelmät ja materiaalit pohjaavat aina alan uusimpaan tutkimukseen, ja noudatamme työssämme Kansainvälisen museoneuvosto ICOMin eettistä ohjeistoa. Olemme myös Pohjoismaisen Konservaattoriliiton jäseniä.

Mitä esinekonservaattori sitten tekee? Konservoinnin erikoistumisaloista meillä on hoidettavanamme laajin materiaalikirjo. Työskentelemme itse pääasiassa epäorgaanisten materiaalien, kuten kipsin, keramiikan, lasin ja metallien, parissa. Esineet sisältävät usein kuitenkin monia materiaaleja, joten vielä monipuolisempaa osaamista tarvitaan. Teemmekin tapauskohtaisesti konservointia myös muoviesineille ja erilaisille luonnonmateriaaleille kuten kivi, luu, nahka ja kasvimateriaalit. Tyypillinen konservointikohteemme yksityisasiakkaalta voi olla esimerkiksi kipsiveistos, posliinifiguuri, lasinen designmaljakko tai antiikkinen kynttilänjalka.

Veli-Matti on kiinnostunut erityisesti taidekeramiikan konservoinnista, jonka tiimoilta hän on työskennellyt Rut Brykin keramiikan parissa. Sinin mielenkiinnon kohteista olennaisena nousee esiin kipsiesineiden konservointi modernein menetelmin.

Olemme tehneet yhteistyötä Konservointikillan kanssa lokakuusta 2017 lähtien. Monialaisuudesta on meille kaikille hyötyä ja se takaa asiakkaille aina asiantuntevan palvelun saman katon alta.

Odotamme innolla yhteydenottoanne!

 

Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu

E-mail:  konservointipalvelu.krakelyyri@gmail.com

Puhelin: 0442416155

 

Esinekonservaattori Sini Oksanen

E-mail:   konservointikide@gmail.com

Puhelin: 0442409205

Tagit: , , , , , , , , , ,

Uusia kasvoja työhuoneellamme

Tänä syksynä meillä on tiedossa jännittäviä uusia kuvioita. Työhuoneellamme aloitti lokakuun alussa kaksi esinekonservaattoria, Sini Oksanen ja Veli-Matti Mursu. Vuodenvaihteen jälkeen joukkoomme liittyy myös tekstiilikonservaattori Eveliina Holopainen.

Jatkossa meiltä saa saman katon alta siis taidekonservoinnin lisäksi kipsin, keramiikan, lasin, metallin ja monimateriaaliesineiden konservointia. Esinekonservaattorit tekevät myös muun muassa kuntokartoituksia, näyttelytarkastuksia, pakkausohjeistuksia ja esineiden näyttelytukia.

Sini ja Veli-Matti tulevat lähiaikoina kirjoittamaan tänne blogiin sekä facebook-sivuillemme, ja kertomaan enemmän itsestään ja siitä mitä esinekonservaattori tekee. Tekstiilikonservointipalveluista kuullaan lisää lähempänä Eveliinan aloitusajankohtaa.

Kuvassa vasemmalla esinekonservaattorit Veli-Matti Mursu ja Sini Oksanen sekä oikealla tekstiilikonservaattori Eveliina Holopainen.

 

 

Tagit: , , , , , , , , , ,

Tulipalossa vahingoittunutta taidetta

Tätä kesää olemme viettäneet nokisissa tunnelmissa. Meidät kutsuttiin alkukesästä hätiin korjaamaan tulipalon jälkiä eräissä toimistotiloissa. Palo oli onneksi pieni ja lyhytaikainen, mutta tiloissa oleville taideteoksille se oli silti aiheuttanut vahinkoa. Kartoitimme teosten kärsimät vauriot ja arvioimme niiden korjauksen kustannukset vakuutusyhtiötä varten. Toteutimme myös teosten konservoinnin.

Varsinainen tulipalo oli etäämmällä teoksista, eivätkä itse liekit osuneet niihin. Savu ja noki olivat kuitenkin tahranneet monia niistä. Monessa taulussa toistui sama ilmiö: ilmavirta oli palon aikana kuljettanut nokea seinää pitkin erityisesti taulun taustapuolelle, ja etupuoli oli säilynyt puhtaampana. Myös kehysten yläpinnoille oli kertynyt paljon nokea.

Nokilian puhdistusta maalauksen pinnasta.

Lähimpänä liekkejä oli ollut joukko herkkiä paperipohjaisia teoksia, muun muassa akvarelleja. Hyvä kehystys oli kuitenkin suojannut niitä. Sammutustöiden aikana seinälle oli roiskunut vettä, joka oli valunut teosten etu- ja taustapuolta pitkin. Itse teokset eivät kuitenkaan olleet kosketuksissa etupuolen lasiin eivätkä taustapahviin, ja ne olivat säilyneet vahingoittumattomina.

Lasin alle kehystetty akvarelli. Nokiset valumajäljet näkyvät lasissa. Kehyksen yläreunan noki irtosi kokeessa kuivapuhdistussienellä.

Samalla kun puhdistimme teoksia noesta ja korjasimme muita pieniä vaurioita, teimme myös ennaltaehkäisevää konservointia. Maalausten taustapuolella olevat kiilat kiinnitettiin, jotta ne eivät irrotessaan aiheuttaisi vaurioita. Lisäksi maalausten taakse kiinnitettiin kevyestä kennomuovilevystä leikatut taustasuojat. Teosten ripustuslaitteet tarkistettiin ja tarvittaessa uusittiin. Tulipaloja ei näillä ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä voi estää, mutta monia muita vahinkoja kyllä.

Kiinnittämättömät kiilat maalauksen taustapuolella

Meidän osuutemme tulipalon jälkien korjaamisessa on nyt tehty. Taideteokset jäävät odottamaan remontin valmistumista ja pääsyä takaisin esille.

 

Tagit: , , , , , ,

Hautakuvan konservointia Valamossa

Annalla on ollut työn alla varsin mielenkiintoinen vanha ikoni: Tapaus hautakuva

Maalauskonservointia Valamossa

Anna on työskennellyt viime kuukaudet Valamon konservointilaitoksella. Tässä kurkistus erääseen konservointiprojektiin:  Nykytaidetta konservoitavana

Joulutervehdys

Barokkiharvinaisuus luupin alla

Sain kunnian konservoida yksityisasiakkaani suvun vanhimman aarteen. Kyseessä on vinokantinen kirjoituslipasto irrallisella jalustalla ja runsaalla intarsiakoristelulla. Tällainen barokkityylin edustaja on hyvin harvinainen meillä Suomessa. Tein asiasta hieman taustatutkimustakin: kirjallisuuden ja konsultoimieni asiantuntijoiden mukaan lipasto on mahdollisesti 1730-50-lukujen Keski- tai Etelä-Euroopasta. Tässä konservointiprojektissa edettiin hitaasti ja pohdiskellen, ja niin vanha lipasto avautui salapoliisikonservaattorille vähän kerrallaan. Vanhat jäljet niin esillä olevissa kuin piiloon jäävissäkin pinnoissa kertoivat lipaston valmistusmenetelmistä ja korjauksista.

Lipasto oli ollut säilytyksessä pitkään: se oli odottanut, että tulisi sen aika päästä jälleen arvoiseensa upeuteen. Pinnoissa oli paksu, erittäin tummunut lakka, joka sai yleisilmeen latteaksi, sillä se himmensi eri puulajien sävyjen välistä kontrastia. Lipastossa on käytetty kaikkiaan kuuttatoista eri puulajia. Upotuskoristeluissa on muun muassa mustan eebenpuun parina vaaleaa luuta. Luuosissa on erilaisten hahmojen pinnoissa myös kaiverruksia. Näissä löytyikin jälkiä aiemmista korjauksista, jotka kertovat omaa tarinaansa. Kannen hahmojen kaiverrukset on jouduttu tekemään osin uudelleen sen jälkeen, kun kannen pintaa on hiottu rankalla kädellä.

Aikojen saatossa lipaston puumateriaali on elänyt, eli kutistunut ja turvonnut vuoron perään kosteuden vaihdellessa. Runko- eli sokkopuu on elänyt eri tahtiin pinnan viilutuksen kanssa. Runkopuun kutistuessa viilutus oli halkeillut, noussut harjanteille ja irronnut paikoiltaan. Viiluvaurioita oli paljon. Kansi on halki poikittain melkein koko leveydeltä, kuitenkin niin että sen rakenne on stabiili. Yksi pikkulaatikoiden vetonupeista oli kadonnut, ja toisen kannatintuen nupista puuttui puolet. Lisäksi laatikoiden liukulistoista oli osa kadonnut.

Oli selvää, että hurjasti tummunut lakka olisi poistettava. Kun konservoidaan näin vanhaa huonekalua, on otettava huomioon se miten aiemmat korjaukset ovat kuluttaneet sitä. Niinpä lipaston lakkaa ei lähdetty poistamaan mekaanisesti siklaamalla. Siklaus vie aina hiukan puuta mukanaan, ja lipastosta oli poistettu lakkaa jo useampia kertoja aiemmin. Puuta eniten säästävä toimi olikin poistaa tummunutta lakkaa liuottamalla. Samalla saatoin UV-valon avulla seurata hyvinkin tarkkaan, millaisia aiempia pintakäsittelykerroksia lipastossa on. Erilaiset pintakäsittelyaineet nimittäin fluoresoivat UV-valossa eri värisinä.

Poistaessani lakkaa havaitsin UV-valon avulla, että lipaston pintoja on uudistettu ainakin neljään kertaan. Kaksi ylintä eli uusinta kerrosta olivat paksuja lakkakerroksia. Niiden alta löytyi vielä kaksi kerrosta, vahamainen ja öljylakkamainen kerros. Alunperin lipasto on saattanut hohtaa rubiininpunaisena, mistä löytyy mikroskooppisia viitteitä.

Kaikki irrallinen viilu kiinnitettiin takaisin sokkopuuhun. Koholla olevia viiluja mukautettiin kutistuneeseen sokkopuuhun lyhentämällä tai ohentamalla niitä hiukan tarpeen mukaan. Isompiin puutoskohtiin lisättiin uutta, mahdollisimman alkuperäisen kaltaista viilua. Kapeisiin halkeamiin ja muihin pieniin puutoksiin tehtiin vahatäytöt. Kannatintuen nuppi täydennettiin uudella puulla, ja liukulistoitus täydennettiin laatikoiden liukuvuuden takaamiseksi. Puuttuva laatikon vetonuppi sorvautettiin puusepällä. Lukkoon teki uuden avaimen lukkoseppä.

Täydensin lipaston pintakäsittelykerroksista UV-valon avulla tekemiäni havaintoja vielä tarkemmalla materiaalitutkimuksella. Pintakäsittelynäytteille tehtiin pieni IR-spektroskopiatutkimus* Metropolia Ammattikorkeakoululla. Tulokset vaikuttaisivat tulevan pintakäsittelyn valintaan. IR-spektroskopialla pystytään tunnistamaan muun muassa erilaisia luonnonmateriaaleja, kun tutkittavaa näytettä verrataan aikaisemmista referenssinäytteistä saatuihin tuloksiin. Useimmat lipastosta otetut näytteet osoittautuivat erilaisten hartsien seoksiksi, eikä yksittäisiä hartsilajeja ollut mahdollista tunnistaa. Sain kuitenkin käsiini 1700-luvun saksalaisia lakkareseptejä, joiden mukaan onkin ollut tavanomaista valmistaa lakka useasta eri hartsista. Yksi näytteistä poikkesi muista, sillä se sisälsi selvästi pääosin shellakkaa. Kyse olikin viimeisimmästä korjauslakkauksesta.

Halusin jättää osan vanhoista aiemmista lakkakerroksista tallelle lipastoon, jotta niitä olisi mahdollista tutkia myöhemminkin. Jätin niitä lipaston sivujen alaosiin uuden lakan alle. Turvauduin pintakäsittelyn valinnassa tuttuun shellakkaan, jota siis oli aiemmassakin korjauksessa sivelty lipaston pintoihin. Shellakan ikääntymisominaisuudet tunnetaan ja se on myös itselleni tuttu materiaali. Sen poistaminen onnistuu helposti, mikä on konservointietiikan mukaista.

Lakka levitettiin pintoihin perinteisin menetelmin niin, etteivät puunsyyt täyttyneet eli pinnasta tuli puolikiiltävä. Lipasto sai arvoisensa muodonmuutoksen: nyt se voi loistaa asiakkaan kodissa vanhaa arvokkuuttaan.

*Infrapunaspektroskospia perustuu infrapunasäteilyyn, jota suunnataan näytteeseen. Tutkimuksessa käytettävä laite infrapunaspektrometri mittaa, millä taajuudella näyte absorboi säteilyä tai päästää sen lävitseen. (Lähde: B. H. Stuart: Analytical Techniques in Materials Conservation, 2007.)

Lipasto löytyy myös työnäytesivultamme: www.konservointikilta.fi/tyonaytteet/barokkilipasto

Tagit: , , , , ,