Konservoitavat teokset kertovat kaikki salaisuutensa, jos niitä osaa tulkita

Konservaattorina sitä tuntee usein olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun pääsee näkemään jännittäviä vanhoja esineitä läheltä ja tutkimaan niiden salaisuuksia. Jokainen työhuoneellemme tuleva teos on pieni mysteeri, jota pitää hieman selvittää, ennen kuin konservointityöhön ryhdytään.

Varsinkin museoiden omistamien teosten mukana seuraa joskus dokumentaatioita tai muita oheistietoja. Se helpottaakin työtämme. Kirjoitamme nykyaikaisina konservaattoreina itsekin työkohteistamme aina konservointiraportin. Raportissa kerrotaan missä kunnossa teos on käsittelyhetkellä ollut. Siitä selviävät myös teokselle tehdyt käsittelyt ja käytetyt materiaalit. Kunnostuskäsittelyiden dokumentointi ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut yleistä, muuten kuin hyvin merkittävien teosten kohdalla. Tietenkin on myös paljon teoksia, joita ei ole kunnostettu tai tarkemmin dokumentoitu koskaan aiemmin.

Myös teosten omistajilla on usein hyödyllistä kerrottavaa. Onko teos vaikkapa ollut vuosia lämmittämättömän kesäasunnon seinällä? Aiotaanko se nyt sijoittaa talvilämpimään kaupunkiasuntoon? Tällaiset seikat vaikuttavat teoksen säilymiseen ja luonnollisesti myös konservointikäsittelyiden valintaan.

Jos teoksen luonut taiteilija on tunnettu, voi hänen tekniikastaan löytyä tärkeitä tietoja. Jos taiteilija esimerkiksi toimi 1960-luvulla, millaisia maaleja hän käytti teoksissaan? Tuohon aikaan perinteisen öljyvärimaalien rinnalle nousivat akryylimaalit. Maalauksen materiaalit vaikuttavat merkittävästi muun muassa siihen, mitä puhdistusmenetelmiä voidaan käyttää. Jos taiteilija tunnetaan uhkarohkeana kokeilijana, on syytä olla erityisen varuillaan.

Taustatiedoista on aina apua, mutta myös teosta havainnoimalla voi saada paljon selville. Onkin äärettömän mielenkiintoista, kun saa paneutua tarkastelemaan taideteosta läheltä, ja voi nähdä teoksen historian vaurioissa ja aikaisemmissa käsittelyissä.

Vauriot ovat yleensä se mihin huomioni uusissa teoksissa ensimmäisenä kiinnittyy. Joskus vaurioista näkee selvästi mitä teokselle on sattunut. Esimerkiksi kankaalle maalatut öljyvärimaalaukset saattavat muistaa kovakouraisen käsittelyn hyvinkin pitkävihaisesti. Maalaukseen osunut isku voi tulla näkyviin vasta vuosikymmeniä myöhemmin pyöreänä krakelyyrikuviona maalipinnassa. Tämä johtuu siitä, että maali on aluksi joustava, mutta kovettuu hitaasti öljysideaineen polymerisoituessa. Öljymaalin kovettuminen kestää jopa sata vuotta.

Alla olevassa kuvassa näkyy pieni kuoppa ja hämähäkin seittiä muistuttava halkeamaverkosto maalauksessa. Kuopan kohtaan on todennäköisesti osunut pieni kolhaisu.

Myös aikaisemmat korjauskäsittelyt näkyvät – joskus selvästi, joskus vähemmän hyvin. Maalausten pingotusreunoista näkee usein, onko maalauskangas alkuperäisessä koossaan vai onko sitä leikattu pienemmäksi. Pingotusreunojen naulanrei’istä voi päätellä, kuinka monta kertaa teos on irrotettu pingotuksesta ja pingotettu uudestaan.

Maalausten aiemmista käsittelyistä näkyvimpiä ovat usein vanhat restauroinnit ja päällemaalaukset. Vanhat restauroinnit voi usein erottaa jo paljaalla silmällä esimerkiksi kiiltoerojen takia. Ultraviolettivalossa ne yleensä näkyvät vielä helpommin. UV-valo on itsessään meidän silmillemme näkymätöntä, mutta eri materiaalit fluoresoivat näkyvää valoa kullekin tyyppillisellä tavalla, kun niitä altistetaan UV-valolle. Alla olevassa kuvaparissa näkyy sama maalaus vasemmalla UV-valossa ja oikealla tavallisten lamppujen valossa.

Konservoitavien teosten tutkiminen on yksi työmme mielenkiintoisimmista osista. Se on myös välttämätön vaihe konservointikäsittelyiden suunnittelussa. Jokainen tarkastelemamme teos auttaa aina ymmärtämään seuraavaa konservointikohdetta paremmin.

Tagit: , , , , , , ,

Joulutervehdys

Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta ja toivotamme rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2015!

Suuremman mittakaavan taidekonservointia, osa 2

Edellisessä blogipostauksessani kerroin jo jonkin verran kolmen suurikokoisen maalauksen konservointiprojektista, jonka minä ja Kaisa teimme Karjalan Liitolle tänä kesänä. Maalaukset olivat kaikki kärsineet kovasti vuosien myötä, ja niissä oli paljon vaurioita. Monet maalauksissa olevista ongelmista olivat todennäköisesti aiheutuneet siitä, että ne olivat olleet pitkään esillä julkisessa tilassa. Teokset olivat valitettavasti joutuneet myös ilkivallan kohteeksi.

Aikaisemmin kerroin Daniel Pesun Laatokan rantaa esittävästä maalauksesta. Tällä kertaa aiheena ovat Taavetti Häyrisen vaaleasävyinen Viipuri-aiheinen teos vuodelta 1951 sekä E. V. Tannerin (1895-1962) surumielinen, tarkemmin ajoittamaton maalaus.

Viipuri-aiheinen maalaus ennen konservointia. Teos on kooltaan 135 x 401 cm.

Taavetti Häyrisen Viipuri-aiheinen teos oli kärsinyt ilkivallasta. Maalauskankaaseen oli ilmeisesti tarkoituksella tehty reikiä ja repeämiä. Isokokoisen maalauksen paksu ja painava maalauskangas oli lisäksi löystynyt pingotuksessaan ja roikkui loivilla laskoksilla. Rakenteellisesti maalaus oli kuitenkin hyvässä peruskunnossa, ja siinä käytetyt materiaalit ovat ilmeisesti hyviä.

Maalauksen vasen puolisko ennen konservointia. Ilkivaltaisesti tehdyt repeämät sekä maalauskankaan aaltoilu näkyvät kuvassa hyvin.

Näkyvin ongelma Viipuri-maalauksessa oli sen pinnalla oleva paksu kerros ruskeaa likaa, jonka oli aiheuttanut vuosikymmenten tupakansavu. Maalauksen pintaan oli jossain vaiheessa tiivistynyt kosteutta, joka oli aiheuttanut tupakkalikaan rumia valumia. Lisäksi maalauksen oikealla laidalla laivan kohdalla oli ikäviä roisketahroja.

Viipuri-maalauksen pintaa ennen ja jälkeen puhdistuksen

Maalaus puhdistuksen aikana

Pitkä repeämä ennen ja jälkeen konservoinnin ja restauroinnin

Repeämän taustapuolelle liimattiin tukilankoja.

Viipuri-aiheisessa maalauksessa suurimman visuaalisen muutoksen toi maalipinnan puhdistaminen paksusta liasta. Lisäksi maalauksen löystynyt kangas pingotettiin uudelleen kiilakehykseen. Kankaan repeämät paikattiin ja vauriokohdat restauroitiin niin huomaamattomiksi kuin oli mahdollista.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Evakoita esittävä maalaus ennen konservointia. Maalaus on kooltaan 120 x 187 cm.

E.V. Tannerin ilmeisesti evakkomatkalaisia esittävässä maalauksessa suurin ongelma oli maalikerrosten hilseily irti maalauksen ylä- ja keskiosassa. Maalauksen pinnalla oli kerros harmahtavaa likaa, joka teki muutenkin tummasävyisestä maalauksesta vaikean tulkita. Maalauksen oikeaan puoliskoon oli osunut roiskeita, joiden kosteus oli aiheuttanut maalipintaan pieniä puutoskohtia. Roiskeet olivat myös tahranneet maalauksen pintaa. Lisäksi maalauksen alaosassa oli iskusta aiheutunut repeämä.

Hilseilevän maalipinnan kiinnitystä liiman avulla

Irtoavaa maalia maalauksen yläosassa ennen ja jälkeen konservoinnin ja restauroinnin. Naisen kasvoissa näkyvät naarmut eivät ole vaurio, vaan osa taiteilijan tekniikkaa.

Tärkein evakkoaiheiselle maalaukselle tehdyistä konservointikäsittelyistä oli irtoavan maalipinnan kiinnittäminen. Lisäksi maalauksen pinta puhdistettiin. Maalaukselle tehtiin ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä niin sanottu kiilapuuvuoraus, joka estää maalauskangasta hankautumasta kiilakehyksen tukipuuhun ja ehkäisee näin kankaan ja maalikerrosten vaurioitumista tukipuun kohdalta.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Kaikki kolme Karjalan Liiton maalausta konservoitiin onnistuneesti. Näin niiden säilyminen tuleville vuosille on turvattu. Myös maalausten ulkonäkö kohentui huomattavasti, ja ne ovat jälleen esilleasettamisen arvoiset. Teosten suuri koko toi työhön oman erityishaasteensa, mutta konservoinnin valmistuttua myös työmme tulokset olivat mahtavan palkitsevia!

Tagit: , , , , ,

Suuremman mittakaavan taidekonservointia

Tänä kesänä minulla ja Kaisalla oli mielenkiintoinen konservointiprojekti isojen maalausten parissa. Konservoimme kolme Karjalan Liitolle kuuluvaa suurikokoista taideteosta. Suhteellisen nuoreen ikäänsä nähden maalaukset olivat melko huonossa kunnossa. Kunnostusprojektin tavoitteena oli pysäyttää maalausten vaurioituminen ja ehostaa ne samalla esittelykelpoiseen kuntoon.

Suurin maalauksista on Daniel Pesun (1891-1956) Laatokan rantaa esittävä teos, joka on signeerauksen mukaan vuodelta 1933. Sillä on kokoa 180 x 377 cm. Syvennymme tässä blogipostauksessa tähän Laatokka-aiheiseen maalaukseen ja sen konservointiin. Myöhemmin kerron lisää kahdesta muusta konservoimastamme maalauksesta.

Maalaus ennen konservointia

Suurimmat vauriot Laatokka-aiheisessa maalauksessa olivat ohueen maalauskankaaseen tulleet repeämät. Osa repeämistä oli paikattu liimaamalla maalauskankaan taustapuolelle paikat paksusta kankaasta. Jäykät paikkapalat olivat kuitenkin aiheuttaneet maalauskankaaseen paikallisia kupruja. Maalausta oli vaurioittanut myös ei-asianmukainen, höyläämättömistä rimoista koottu pingotuskehys, jolle maalaus oli jossain vaiheessa pingotettu. Lisäksi teoksen maalipinta vaikutti kauttaaltaan kuluneelta, mikä voi johtua vääränlaisesta puhdistuskäsittelystä.

Vanhan paikkauksen aiheuttamaa kupruilua maalauskankaassa

Maalauksen kuntoon olivat osaltaan vaikuttaneet myös taiteilijan käyttämät materiaalit. Maalauskangas on ohutta, ja siihen oli siksi helposti tullut reikiä. Myös maalikerroksissa on merkkejä kehnoista materiaaleista. Daniel Pesu oli ammattitaiteilija, joten huonolaatuisten materiaalien valinta ei välttämättä johtunut tiedon puutteesta. Ehkäpä parhaiden materiaalien hankkiminen ei vain ollut hänelle tuolloin mahdollista.

Rusehtava maalauskangas on paikoittain näkyvissä taivaan alueella

Laatokka-maalauksessa erityinen piirre oli se, että taiteilija oli jättänyt pohjustamattoman tai hyvin ohuesti pohjustetun maalauskankaan pilkottamaan maalin alta erityisesti taivaan alueella. On mahdollista, että kangas olisi alunperin ollut nykyistä vaaleampi tai jopa valkoinen, ja loistanut siten pilvien valoisimpina kohtina. Kangas on kuitenkin kellastunut iän myötä, mikä on muuttanut poutaisen taivaan ilmettä.

Tärkeimmät maalaukselle tehdyt toimenpiteet olivat enempää vaurioitumista ennaltaehkäiseviä. Kehno pingotuskehys vaihdettiin uuteen, varta vasten suurikokoisille maalauksille suunniteltuun kiilakehykseen. Lisäksi maalaus irtovuorattiin, eli kiilakehyksen ja maalauksen väliin pingotettiin toinen kangas, joka estää ohutta maalauskangasta hankautumasta kiilakehykseen ja kiilakehyksen tukipuihin, ja suojaa näin kangasta ja maalikerroksia lisävaurioilta.

Vanhan paikan irrotusta maalauskankaan taustapuolelta 

Maalauksen alaosassa oleva repeämä ennen ja jälkeen käsittelyiden

 

Anna häivyttää näkyvistä maalinpuutosta, jonka on aiheuttanut pingotuskehyksen vaakasuora tukipuu.

Maalauksessa olevat repeämät paikattiin ja restauroitiin huomaamattomiksi. Myös vanhan pingotuskehyksen hankauskohdissa olleita maalinpuutoksia häivytettiin vähemmän häiritseviksi. Taivaan alueella näkyvissä oleva kellastunut kangas päätettiin jättää käsittelemättä. Kankaan kellastuminen voidaan nähdä hyväksyttävänä ikääntymisen merkkinä.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Laatokan rantaa esittävä maalaus sai konservoinnin ja erityisesti vaurioitumista ennaltaehkäisevien toimenpiteiden myötä lisää elinaikaa. Myös maalauksen ulkonäkö siistiytyi.

Palaamme Karjalan Liiton suurikokoisten maalausten pariin uudelleen seuraavassa blogipostauksessa. Silloin aiheena ovat Taavetti Häyrisen Viipuri-aiheinen maalaus sekä E. V. Tannerin ilmeisesti evakoita esittävä teos.

 

Tagit: , , ,

Konservaattorin sijaisena EMMAssa

EMMA – Espoon modernin taiteen museo on tullut minulle tutuksi jo monen työprojektin aikana. Tänä keväänä olin EMMAssa vakituisen konservaattorin sijaisena.  Pääsin osallistumaan muun muassa parhaillaan käynnissä olevaan kokoelmanäyttelyn uudistukseen.  Lue lisää EMMAn nettisivuilla julkaistusta blogikirjoituksestani.

http://www.emma.museum/node/1471

Tagit:

Töissä Lonnan saarella

Vuoden kesäisin työpaikkamme sijaitsi Lonnan saarella Helsingin edustalla. Saarta hallinnoi Suomenlinnan hoitokunta, ja se on avattu myös yleisölle toukokuun puolivälissä.

Työkohteenamme oli saarella sijaitseva demagnetointiasema, joka oli käytössä toisen maailmansodan jälkeen. Aseman laitteilla poistettiin toisen laivojen metallisista rungoista ja koneista magneettisuus, jotta ne eivät aktivoisi Suomenlahteen sodan aikana sijoitettuja magneettimiinoja. Näin myös miinanraivaus mahdollistui. Puhdistimme Sadun kanssa demagnetointiaseman pahoin likaantuneet laitteet ja niihin liittyvän esineistön ja teimme niille tärkeää ennaltaehkäisevää konservointia neljän viikon urakkamme aikana.

M-102 ennen ja jälkeen konservoinnin.

Laitoksen rakennukseen olivat vuosien saatossa päässeet kosteuden ja auringonvalon lisäksi linnut ja muut eläimet. Ryhmä konservaattoriopiskelijoita teki vuonna 2009 tiloissa yleisen puhdistuksen, jossa poistettiin linnunpesät ja isot roskat tilasta. Tämän jälkeen rakennus tiivistettiin ja tilaan asennettiin lämpöpatterit. Rakennuksen toisessa päässä toimii ravintola.

Demagnetointiaseman kahden laitteen dieselkäyttöiset moottorit on valmistanut Brown, Bowerie & Cie (BBC), ja niihin kuuluvat jäähdytyslaitteistot vesitankkeineen, generaattorit, polttoainesäiliöt, lämmityslaite, työkalukaapit sekä virtakaappeja, -tauluja ja sulakekaappeja eri ajoilta. Samassa tilassa on paljon myös muuta demagnetointiaseman kokonaisuuteen kuuluvaa esineistöä, jotka myös puhdistettiin. Koneet ja esineet ovat pääosin terästä ja rautaa. Muita materiaaleja ovat alumiini, kumi, nahka, keramiikka, puu, sinkki ja kupari.

M-102 ennen ja jälkeen konservoinnin.

Suurimmat vauriot demagnetointiaseman laitteissa ja esineissä olivat pintojen likaisuus, raudan aktiivinen korroosio sekä maalipintojen lohkeilu.

Kohteiden kaikki pinnat olivat todella likaiset: niissä oli vanhaa öljyä, polttoainetta, pölyä ja linnunkakkaa. Pöly on kerännyt pintoihin kosteutta ja linnunkakka taas syövyttänyt pintoja; nämä molemmat ovat edesauttaneet metallien korrodoitumista ja maalipintojen kulumista.

Maalipinnoista oli lohjennut isoja paloja tuoden esiin aiempia maalikerroksia sekä rautapintaa. Ikkunoita ja siten UV-säteilyä lähimpänä sijainneet maalipinnat olivat lohkeilleet eniten.

Yksityiskohta M-102:sta ennen ja jälkeen konservoinnin.

Konservointityön tavoitteena oli puhdistaa laitteistosta ja esineistöstä haitallinen lika, ja saada tila siistimmäksi ja turvallisemmaksi ajatellen myös aseman tulevaa esittelyä yleisölle. Lisäksi metalliesineiden aktiiviset korroosiopinnat tuli käsitellä, jotta korroosion eteneminen saataisiin estettyä.

Vanha virtataulu konservoinnin jälkeen.

Pintojen puhdistukseen käytettiin imurointia, kuivapuhdistusta, liuottimia sekä mekaanisia menetelmiä. Pahiten hilseilevistä maalatuista pinnoista irtosi puhdistuksen mukana hieman maalia, mutta tämä oli jo ennen työn aloittamista sovittu hyväksyttäväksi. Aikaa vievää maalipinnan kiinnittämistä ei tämän projektin aikana tehty. Rautaesineiden korrodoituneet alueet suojattiin tarkasti inhibiitillä niin, ettei yhtään aktiivista ruostetta jäänyt pintoihin. Myös hyväkuntoiset metallipinnat suojattiin kosteudelta.

Puhdistuksen myötä laitteiden ilme selkeytyi huomattavasti. Korroosioalueiden suojaus varmisti metalliosien stabiiliuden pitkäksi ajaksi.

M-101 ennen ja jälkeen konservoinnin.

Tilassa olevat pienesineet käsiteltiin samoilla aineilla ja menetelmillä kuin isot laitteetkin. Ne järjesteltiin uudelleen siistimmin tilan takana olevale isolle pöydälle, erillisen pikkuhuoneen hyllyille sekä kaapin hyllyille.

Vasemmalla rautaesine vasen puoli puhdistettuna ja inhibitoituna. Oikealla Taru puhdistaa virtakaappia.

Demagnetointilaitteita voi käydä ihmettelemässä paikan päällä Ehrenswärd-seuran opastetuilla kierroksilla. Niitä voi vaihtoehtoisesti myös tähyillä Lonnan ravintolan lasiseinän läpi.

Lisätietoa Lonnasta: www.lonna.fi

Aeroterm lämminilmakehitin konservoinnin jälkeen.

 

Päivitys 8.11.2017. Esinekonservointipalveluja meillä tarjoavat nykyään esinekonservaattorit Sini Oksanen ja Veli-Matti Mursu.

Esinekonservaattori Sini Oksanen

E-mail:   konservointikide@gmail.com

Puhelin: 0442409205

 

Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu

E-mail:  konservointipalvelu.krakelyyri@gmail.com

Puhelin: 0442416155

Tagit: , , , ,

Leluautojen konservointia

Meille tulee työstettäväksi paljon esineitä joilla on tunnearvoa. Erityisesti vanhat lelut ovat monille hyvinkin tärkeitä. Niihin liittyy rakkaita muistoja ja ne halutaan säilyttää hyvässä kunnossa. Sainkin syksyllä Tarun kanssa joukon leluautoja konservoitavaksi.

Kahdesta autosta puuttui niiden ulkonäölle olennaisia osia. Varaosia autoihin ei kuitenkaan ollut saatavilla. Tälläisissä tapauksissa konservaattori ei korvaa osia millä tahansa osalla, vaan selvittää minkälainen osa on alunperin ollut. Onneksi autoista löytyi paljon kuvia, joista selvisi minkälaisia osat olivat. Materiaalit valittiin niin, että ne vastaavat mahdollisimman paljon alkuperäistä ja niitä voidaan helposti muokata.

Schuco akustico 2002 -mallisesta autosta puuttui tuulilasi. Tilalle haluttiin tehdä alkuperäisen kaltainen osa. Tuulilasin materiaaliksi valittiin läpinäkyvä akryylilevy. Ensin auton etuosasta otettiin malli profiilikammalla. Kamman avulla piirrettiin kaava tuulilasin leikkausta varten. Kaava jäljennettiin levyyn, ja levy leikattiin haluttuun muotoon. Lopuksi tuulilasin reunat vielä hiottiin, jotta se saatiin istumaan täydellisesti paikallaan.

tuulilasi_ennenSchuco akustico 2002 -auto ilman tuulilasia.

tuulilasi_muodonottaminenProfiilikampa on hyvä väline muotojen toistamiseen.

tuulilasti_muodonpiirtokammastapaperiinMuodon piirtäminen paperille.

tuulilasi_paperikaavantestaus Kaavaa sovitettiin autoon, jotta se on varmasti oikean muotoinen.

tuulilasi_1muodonpiirtopleksiin

tuulilasi_muodonpiirtopleksiinMuodon piirtäminen pleksiin kaavan avulla.

tuulilasi_valmislaheltaValmis tuulilasi paikoillaan.

tuulilasi_jalkeen

Metallisen punaisen Dux veritas -merkkisen auton pinta ei ollut enää entisensä, vaan siitä puuttui useita pieniä paloja. Alkuperäistä pintaa oli paljon jäljellä ja se haluttiin säilyttää. Siksi ainoastaan maalipinnan puutoskohdat maalattiin samalla värillä kuin auton muu pinta. Silloin puutoskohdat eivät häiritse silmää ja alkuperäinen pinta saadaan säilytettyä. Konservaattori pyrkii säästämään alkuperäisiä materiaaleja mahdollisimman paljon, jos se vain on mahdollista.

ennenpunautoDux veritas -auto ennen konservointia.

laharipunasesta

Auton kori oli irti auton alaosasta, ja se piti kiinnittää. Osia toisissaan kiinni pitäneet alkuperäiset ruuvit olivat hävinneet. Uusien ruuvien löytäminen ei kuitenkaan ollut aivan helppoa. Vastaavista autoista löytyi paljon kuvia, joiden perusteella ruuvien ulkonäkö saatiin selville. Ruuvit olivat niin pienikokoisia, että sopivia ei rautakaupan valikoimissa ollut. Oikeannäköiset ruuvit löytyivät pienoismalliliikkeestä. Ruuvit olivat liian pienet auton alustan metallissa oleviin reikiin eivätkä ne pitäneet koria tukevasti paikoillaan. Ratkaisu ongelmaan kuitenkin löytyi: Auton alustaan liimattiin ohuet puunpalaset, joihin ruuvit ruuvattiin. Tällöin auto voidaan tarvittaessa avata, kuten on ollut tarkoituskin.

punaauto_puujaruuvitPuuosa on kiinnitetty alustaan ja ruuvit odottavat paikoilleen kiinnittämistä.

punaauto_teippiruuvinreissaMaalipinta suojattiin teipillä ruuvauksen ajaksi, jotta pinta ei naarmuunnu.

veritasjalkeenAuto konservoituna.

 

Päivitys 8.11.2017. Esinekonservointipalveluja meillä tarjoavat nykyään esinekonservaattorit Sini Oksanen ja Veli-Matti Mursu.

Esinekonservaattori Sini Oksanen

E-mail:   konservointikide@gmail.com

Puhelin: 0442409205

 

Esinekonservaattori Veli-Matti Mursu

E-mail:  konservointipalvelu.krakelyyri@gmail.com

Puhelin: 0442416155

Tagit: , , , ,

Pölyinen työmatka Tampereelle

Näkymä Tampere 1918 -näyttelyyn.

Meillä konservaattoreilla suurin osa ajasta menee konservoitavien esineiden ja taideteosten parissa ahertamiseen, mutta toisinaan eteen tulee mukavana vaihteluna erilaisia työprojekteja museoissa. Museokeskus Vapriikki kutsui Konservointikillan apuun vuoden alussa, kun museorakennuksen remontissa syntynyttä pölyä pääsi näyttelytiloihin. Vapriikin isossa remontissa rakennetaan uusia näyttelyratkaisuja tiloihin, joita käytettiin aiemmin konservointiin ja säilytykseen. Nämä toiminnot muuttivat viime vuoden aikana uuteen Kokoelmakeskukseen. Entisiin säilytystiloihin tulee kahteen kerrokseen uusia näyttelytiloja lähes 1000 neliötä. Samalla Helsingistä Tampereelle muuttava Postimuseo saa paikan yhdessä Vapriikin vanhemmista näyttelytiloista.

Museokeskus Vapriikissa on aina esillä monipuolinen kokoelma erilaisia näyttelyitä ja kokoelmia. Vapriikki on minulle jo ennestään tuttu paikka, sillä olen ollut siellä työharjoittelussa opiskeluaikanani. Museon pysyvät näyttelyt kertovat ennen kaikkea Tampereen ja sitä ympäröivän Pirkanmaan historiasta. Erityisesti esillä on kädentaitoja, tekniikkaa ja luontoa. Vapriikissa sijaitsevat muun muassa Kenkämuseo, Luonnontieteellinen museo ja Jääkiekkomuseo. Niiden lisäksi museorakennuksessa on tällä hetkellä erilliset näyttelyt vuoden 1918 sisällissodasta ja Tampereella kehitetyistä innovaatioista. Lisäksi Vapriikissa nähdään jatkuvasti kansainvälisiä näyttelyitä, joista viimevuotinen kiinalaista Terrakotta-armeijaa esitellyt näyttely keräsi museolle kävijäennätyksen. Maaliskuussa aukeaa uusi näyttely Afroditen valtakunta – Kauneus, rakkaus ja erotiikka antiikin maailmassa, johon esineet on lainattu Rijksmuseum van Oudhedenistä Hollannista.

Tammerkosken varrella sijaitseva museokeskus rakennettiin alun perin Tampellan tehtaan verstaaksi 1880-1920-luvuilla. Suuren hallin näyttelytilat ovat yhteydessä toisiinsa, eikä osastoivia väliovia ole. Remontin rakennuspöly pääsi siis leijailemaan lähes kaikkiin näyttelytiloihin. Rakennuspöly oli koostumukseltaan kovaa ja hiekkamaista, joten riskinä oli, että se alkaisi ajan myötä hangata esineiden pintoja vaurioittaen niitä. Pöly myös kerää esineiden pintaan kosteutta, joka vauhdittaa useiden materiaalien ikääntymistä.

Vapriikin näyttelytiloissa on poikkeuksellisen paljon museoesineistöä ilman vitriinin antamaa suojaa pölyltä. Monissa museokeskuksen näyttelyistä tärkeässä osassa olevat teolliset laitteet ja koneet ovat isokokoisia, eikä niiden sulkeminen vitriiniin olisi tarkoituksenmukaista. Tehdaslaitteiden metallipinnat eivät myöskään ole kovin herkkiä satunnaiselle koskettelulle tai pienille olosuhdemuutoksille. Kieltämättä esineiden näkeminen ilman väliin tulevaa vitriinilasia antaa kävijälle autenttisemman kokemuksen ja lisää näyttelyn elämyksellisyyttä. Esimerkiksi Luonnontieteellisessa museossa lauma täytettyjä lintuja on asetettu roikkumaan katosta siivet lentoon levitettyinä. Osa linnuista taas istuu seinään kiinnitettyjen puiden oksilla.

Vietimme Annan kanssa Vapriikissa kolme tiivistä työpäivää. Meidän työmme oli puhdistaa pölystä kaikki näyttelyesineet, joita ei ollut asetettu vitriiniin. Puhdistustyö kuului luonnollisesti konservaattoreille, koska kyseessä olivat museoesineet. Tehtävämme oli oikein mielenkiintoinen, sillä vajaan viikon aikana tutustuimme lähietäisyydeltä täytetystä kalasääskestä Taivaan Kirppu -lentokoneeseen ja Tampereen ensimmäisestä liikennevalosta kävelevän metsäkoneen prototyyppiin ja sisällissodan aseisiin.

Eri esineitä oli niiden erilaisten materiaalien takia käsiteltävä eri tavoin. Esimerkiksi täytetyt linnut nostettiin katosta alas, ja saimme tarkastella niitä läheltä. Lintujen höyhenpeite kaipasi lempeämpää otetta puhdistettaessa. Tehdashallin katosta roikkuvien lentokoneiden puhdistus taas tehtiin niissä rajoissa, jotka nostokorista käsin työskentely salli. Vaikka puhdistettavaa olikin paljon, pysyimme hyvin suunnitellussa aikataulussa.

Taru puhdistaa Finlaysonin kelloportin kaksoiskotkaa 1800-luvun lopulta.

Kalasääsken puhdistus on kesken. Vertaa harmaita pölyisiä alueita puhdistettuun höyhenpintaan (linnun pää ja hartiat).

Vasemmanpuoleisessa kuvassa Anna puhdistaa johdinauton kattoa. Oikeanpuoleisessa kuvassa Taru imuroi La Demoisellea.

Museoesineisiin ei saa koskea – muut kuin konservaattorit.

 

Lisää Museokeskus Vapriikista:
http://www.tampere.fi/vapriikki.html

Museorakennuksen säilytystilojen kokoelman muutosta:
http://vapriikki.fi/blog/museokokoelmat-muuttavat/

Tagit: , ,

Jouluterveiset

Konservointikilta toivottaa hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Taiteen konservoinnissa tärkeimmät toimenpiteet jäävät näkymättömiksi

Iloitsemme täällä blogissa sekä työnäytesivujen puolella usein hienoista lopputuloksista ja näyttävistä muutoksista, joita olemme saaneet aikaan konservointikohteissa. Asiakkaatkin usein yllättyvät siitä, miten eheän näköinen vaurioituneesta teoksesta voidaan saada. Visuaalinen muutos on kuitenkin vain osa konservointiprosessia. Iso osa kutakin konservointityötä ja toisaalta laajemmin konservaattorin ammatinkuvaa on ulkopuoliselle näkymätöntä.

Esimerkiksi museoissa työskentelevät konservaattorit käyttävät tyypillisesti ajastaan enimmän osan aivan muuhun kuin käytännön konservointiin. He muun muassa osallistuvat näyttelyiden suunnitteluun ja rakentamiseen sekä kokoelmanhallintaan. Tärkeä osa kokoelmien hoitotyötä on ennaltaehkäisevä konservointi eli teosten säilymisestä huolehtiminen niihin varsinaisesti kajoamatta. Ennaltaehkäisevää konservointia on muun muassa säilytystilojen optimaalisten lämpötila- ja ilmankosteusolosuhteiden määrittely ja valvonta.

Mutta palataan vielä käytännön konservointityöhön ja meidän arkeemme. Sanoisin, että monien maalausten kohdalla tärkein näkymättömistä työvaiheista – ja jopa tärkeämpi kuin mitkään näkyvän muutoksen aikaansaavat toimenpiteet – on irtoavan maalin kiinnittäminen. Jos maalipinnasta pääsee irtoamaan paloja, on osa autenttisesta taideteoksesta pysyvästi menetetty.

Liimaa imeytetään siveltimellä vaurioituneen maalipinnan halkeamiin.

Toinen näkymätön mutta tarpeellinen toimenpide on joissakin kankaalle maalatuissa maalauksissa reunavahvikkeiden lisääminen. Reunavahvikkeet ovat maalauskankaan reunoille kiinnitettävät ohuet kangassuikaleet. Ne mahdollistavat maalauksen turvallisen pingottamisen kiilakehykseen silloin, kun maalauskankaan omat pingotusreunat ovat huonossa kunnossa. Miksi sitten hyvä pingotus on tärkeää? Jos maalaus on hyvin löysästi tai epätasaisesti pingotettu, pääsee se elämään liikaa ilmankosteuden vaihteluiden myötä, mikä voi johtaa kuprujen muodostumiseen ja maalipinnan halkeiluun ja hilseilyyn.

Kaisa pingottaa maalausta, jonka huonokuntoisiin reunoihin on kiinnitetty reunavahvikkeet

Kun kyseessä on teos, jonka maalipinnasta puuttuu isoja alueita, voidaan vauriokohtien restauroinnilla saada aikaan suuri visuaalinen muutos. Onnistuneimpana lopputuloksena voi nopeasti ajatellen pitää restaurointia, joka on paljaalle silmälle näkymätön. Restaurointien näkyvyys on kuitenkin herättänyt ja herättää edelleenkin paljon keskustelua konservointialalla. Aihetta lähestyvät eri tavalla eri koulukunnat sekä eri alojen konservaattorit.

Restauroinnin tasoa harkitaan myös jokaisen teoksen kohdalla erikseen. Esimerkiksi lähes eheässä maalauksessa olevien pienten vaurioiden restauroiminen huomaamattomiksi voi olla helposti perusteltavissa. Toisaalta hyvin vaurioituneet, satoja vuosia vanhat teokset restauroidaan joskus tasaisella neutraalivärillä, uusia yksityiskohtia lisäämättä. Silloin jäljellä oleva alkuperäinen materiaali erottuu ja pääsee oikeuksiinsa.

Pienikokoisen maalauksen puutosalueet restauroitiin lähes näkymättömiksi. Maalaus myös puhdistettiin ja suoristettiin.

Olivat kyseessä sitten näkymättömät tai näkyvät konservointikäsittelyt, on konservoinnissa lähtökohtana aina teoksen historiallisen arvon kunnioittaminen. Näkymättömät työvaiheet tähtäävät yleensä teoksen alkuperäisen materiaalin säilyttämiseen. Näkyvät toimenpiteet eheyttävät teosta ja palauttavat sen ymmärrettävyyden.

Tagit: , , ,