Joulutervehdys

Barokkiharvinaisuus luupin alla

Sain kunnian konservoida yksityisasiakkaani suvun vanhimman aarteen. Kyseessä on vinokantinen kirjoituslipasto irrallisella jalustalla ja runsaalla intarsiakoristelulla. Tällainen barokkityylin edustaja on hyvin harvinainen meillä Suomessa. Tein asiasta hieman taustatutkimustakin: kirjallisuuden ja konsultoimieni asiantuntijoiden mukaan lipasto on mahdollisesti 1730-50-lukujen Keski- tai Etelä-Euroopasta. Tässä konservointiprojektissa edettiin hitaasti ja pohdiskellen, ja niin vanha lipasto avautui salapoliisikonservaattorille vähän kerrallaan. Vanhat jäljet niin esillä olevissa kuin piiloon jäävissäkin pinnoissa kertoivat lipaston valmistusmenetelmistä ja korjauksista.

Lipasto oli ollut säilytyksessä pitkään: se oli odottanut, että tulisi sen aika päästä jälleen arvoiseensa upeuteen. Pinnoissa oli paksu, erittäin tummunut lakka, joka sai yleisilmeen latteaksi, sillä se himmensi eri puulajien sävyjen välistä kontrastia. Lipastossa on käytetty kaikkiaan kuuttatoista eri puulajia. Upotuskoristeluissa on muun muassa mustan eebenpuun parina vaaleaa luuta. Luuosissa on erilaisten hahmojen pinnoissa myös kaiverruksia. Näissä löytyikin jälkiä aiemmista korjauksista, jotka kertovat omaa tarinaansa. Kannen hahmojen kaiverrukset on jouduttu tekemään osin uudelleen sen jälkeen, kun kannen pintaa on hiottu rankalla kädellä.

Aikojen saatossa lipaston puumateriaali on elänyt, eli kutistunut ja turvonnut vuoron perään kosteuden vaihdellessa. Runko- eli sokkopuu on elänyt eri tahtiin pinnan viilutuksen kanssa. Runkopuun kutistuessa viilutus oli halkeillut, noussut harjanteille ja irronnut paikoiltaan. Viiluvaurioita oli paljon. Kansi on halki poikittain melkein koko leveydeltä, kuitenkin niin että sen rakenne on stabiili. Yksi pikkulaatikoiden vetonupeista oli kadonnut, ja toisen kannatintuen nupista puuttui puolet. Lisäksi laatikoiden liukulistoista oli osa kadonnut.

Oli selvää, että hurjasti tummunut lakka olisi poistettava. Kun konservoidaan näin vanhaa huonekalua, on otettava huomioon se miten aiemmat korjaukset ovat kuluttaneet sitä. Niinpä lipaston lakkaa ei lähdetty poistamaan mekaanisesti siklaamalla. Siklaus vie aina hiukan puuta mukanaan, ja lipastosta oli poistettu lakkaa jo useampia kertoja aiemmin. Puuta eniten säästävä toimi olikin poistaa tummunutta lakkaa liuottamalla. Samalla saatoin UV-valon avulla seurata hyvinkin tarkkaan, millaisia aiempia pintakäsittelykerroksia lipastossa on. Erilaiset pintakäsittelyaineet nimittäin fluoresoivat UV-valossa eri värisinä.

Poistaessani lakkaa havaitsin UV-valon avulla, että lipaston pintoja on uudistettu ainakin neljään kertaan. Kaksi ylintä eli uusinta kerrosta olivat paksuja lakkakerroksia. Niiden alta löytyi vielä kaksi kerrosta, vahamainen ja öljylakkamainen kerros. Alunperin lipasto on saattanut hohtaa rubiininpunaisena, mistä löytyy mikroskooppisia viitteitä.

Kaikki irrallinen viilu kiinnitettiin takaisin sokkopuuhun. Koholla olevia viiluja mukautettiin kutistuneeseen sokkopuuhun lyhentämällä tai ohentamalla niitä hiukan tarpeen mukaan. Isompiin puutoskohtiin lisättiin uutta, mahdollisimman alkuperäisen kaltaista viilua. Kapeisiin halkeamiin ja muihin pieniin puutoksiin tehtiin vahatäytöt. Kannatintuen nuppi täydennettiin uudella puulla, ja liukulistoitus täydennettiin laatikoiden liukuvuuden takaamiseksi. Puuttuva laatikon vetonuppi sorvautettiin puusepällä. Lukkoon teki uuden avaimen lukkoseppä.

Täydensin lipaston pintakäsittelykerroksista UV-valon avulla tekemiäni havaintoja vielä tarkemmalla materiaalitutkimuksella. Pintakäsittelynäytteille tehtiin pieni IR-spektroskopiatutkimus* Metropolia Ammattikorkeakoululla. Tulokset vaikuttaisivat tulevan pintakäsittelyn valintaan. IR-spektroskopialla pystytään tunnistamaan muun muassa erilaisia luonnonmateriaaleja, kun tutkittavaa näytettä verrataan aikaisemmista referenssinäytteistä saatuihin tuloksiin. Useimmat lipastosta otetut näytteet osoittautuivat erilaisten hartsien seoksiksi, eikä yksittäisiä hartsilajeja ollut mahdollista tunnistaa. Sain kuitenkin käsiini 1700-luvun saksalaisia lakkareseptejä, joiden mukaan onkin ollut tavanomaista valmistaa lakka useasta eri hartsista. Yksi näytteistä poikkesi muista, sillä se sisälsi selvästi pääosin shellakkaa. Kyse olikin viimeisimmästä korjauslakkauksesta.

Halusin jättää osan vanhoista aiemmista lakkakerroksista tallelle lipastoon, jotta niitä olisi mahdollista tutkia myöhemminkin. Jätin niitä lipaston sivujen alaosiin uuden lakan alle. Turvauduin pintakäsittelyn valinnassa tuttuun shellakkaan, jota siis oli aiemmassakin korjauksessa sivelty lipaston pintoihin. Shellakan ikääntymisominaisuudet tunnetaan ja se on myös itselleni tuttu materiaali. Sen poistaminen onnistuu helposti, mikä on konservointietiikan mukaista.

Lakka levitettiin pintoihin perinteisin menetelmin niin, etteivät puunsyyt täyttyneet eli pinnasta tuli puolikiiltävä. Lipasto sai arvoisensa muodonmuutoksen: nyt se voi loistaa asiakkaan kodissa vanhaa arvokkuuttaan.

*Infrapunaspektroskospia perustuu infrapunasäteilyyn, jota suunnataan näytteeseen. Tutkimuksessa käytettävä laite infrapunaspektrometri mittaa, millä taajuudella näyte absorboi säteilyä tai päästää sen lävitseen. (Lähde: B. H. Stuart: Analytical Techniques in Materials Conservation, 2007.)

Lipasto löytyy myös työnäytesivultamme: www.konservointikilta.fi/tyonaytteet/barokkilipasto

Tagit: , , , , ,

Lars-Gunnar Nordströmin muistonäyttely

EMMAssa on parhaillaan menossa suomalaisen modernistin Lars-Gunnar Nordströmin (1924-2014) muistonäyttely. Näyttely on tutustumisen arvoinen!

Kaisa oli koko kevään mukana konservoimassa näyttelyn teoksia. EMMAn nettisivuilta voi lukea konservaattori Katja Oijusluoman kirjoittaman blogitekstin aiheesta.

http://www.emma.museum/nubbenkonservointi

Tagit: , , , ,

Pieniä yllätyksiä konservaattorin arjessa

Keväällä julkaistussa blogitekstissäni kerroin, mitä mielenkiintoisia asioita taideteoksista voi saada selville niitä tutkiessa. Joskus vastaan tulee varsinaisia yllätyksiä, joko heti teosta havainnoidessa tai sitten konservointityön aikana.

Tämä pikkuinen, naarmuja pintaansa saanut taulu ei ollutkaan maalaus, vaan paperille printattu kopio. Paperi oli liimattu kankaalle, joka oli pingottettu kiilakehykselle aivan kuin oikea maalaus. Kyseessä on kuitenkin mitä todennäköisimmin matkamuisto eikä taideväärennös. Alkuperäinen teos on Jean-Antoine Watteaun (1684-1721) maalaama, ja kuuluu Louvren kokoelmiin.

Välillä teokset kätkevät sisälleen ihan konkreettisia yllätyksiä. Puhdistamme usein muiden käsittelyiden ohessa maalauskankaan ja kiilakehyksen alimman kiilapuun välin, jottei siellä oleva pöly ja roska aiheuttaisi maalipintaan vaurioita. Vanhoissa maalauksissa pölyn lisäksi sieltä löytyy hyvin usein olkia tai heinää. Muistoja entisajan pakkauslaatikoiden pehmusteista?

Kuvassa erään maalauksen alareuna taustapuolelta nähtynä. Kiilakehyksen ja maalauskankaan väliä oli jo jonkin verran puhdistettu ennen kuin kiilakehys irrotettiin, mutta roskaa ja pölyä oli vielä jäljellä. Tällainen määrä likaa aiheuttaa jo vaurioita maalaukselle.

Ylimääräisiä esineitä löytyy myös huonekaluista. Kuvassa on Tarun kokoelma sohvien ja tuolien verhoilujen sisältä löytyneitä pikkutavaroita. Nuppineulat ovat todennäköisesti aikaisemman verhoilijan unohtamia. Onneksi nämä neulat olivat kuulemma niin syvällä, ettei istuja olisi voinut satuttaa niihin itseään.

Kerran vastaanotimme ihan aidon viestin menneisyydestä. Kyseessä oli 1800-luvun loppupuolella maalattu teos, joka oli ilmeisesti pingotettu uudelle kiilakehykselle 1900-luvun puolella. Kankaan ja alimman kiilapuun välistä löytyi palasina repäisykalenterin sivu vuodelta 1904. Siinä on varmaankin dokumentoituna edellisen pingotuksen päivämäärä!

Jokin aika sitten Tarulla oli verhoiltavana 1950- ja 1960-luvun vaihteen nojatuoli, jonka kankaiden ja pehmustuksien alta löytyi tällaista historiallista piirustelua. Olisikohan tuolitehtaalla ollut tylsä päivä?

Valokuvan päällä olleessa lasissa kuvastuva kummituslapsi ei ilmeisesti ole mitenkään poikkeuksellinen ilmiö. Samanlainen haamukuva löytyi myös eräässä tekstiiliteoksessa, joka oli meillä uudelleenkehystettävänä. Myös öljyvärimaalaukset saattavat joskus kuvastua niitä peittävässä kehyslasissa. Ilmiö ei edes vaadi sitä, että teos olisi kosketuksissa lasiin.

Pienistä yllätyksistä saa piristystä arkeen. Ne avaavat myös mielenkiintoisen ikkunan vanhojen esineiden menneisyyteen sekä niiden tekijöiden ja kunnostajien elämään.

Tagit: , , , , , , ,

Konservointikilta mukana Hämeenlinnan museomarkkinoilla

Tässä tulee kevätretkivinkki kulttuurinystäville:
 
 
Hämeenlinnassa järjestetään Museomarkkinat viikon kuluttua lauantaina 23.5. klo 10-17. Markkinoilla on yli 50 näytteilleasettajaa. Tarjolla on perinnealan tuotteita, ohjelmaa ja työnäytöksiä. Mekin olemme mukana esittelemässä toimintaamme ja antamassa hoito- ja säilytysohjeita. Teemme myös pieniä työnäytöksiä. Meidät löytää markkinapäivänä Historiallisen museon sisätiloista.
 
 
Lisää tietoa löytyy tapahtuman sivuilta.
 
Tervetuloa mukaan!

Konservoitavat teokset kertovat kaikki salaisuutensa, jos niitä osaa tulkita

Konservaattorina sitä tuntee usein olevansa etuoikeutetussa asemassa, kun pääsee näkemään jännittäviä vanhoja esineitä läheltä ja tutkimaan niiden salaisuuksia. Jokainen työhuoneellemme tuleva teos on pieni mysteeri, jota pitää hieman selvittää, ennen kuin konservointityöhön ryhdytään.

Varsinkin museoiden omistamien teosten mukana seuraa joskus dokumentaatioita tai muita oheistietoja. Se helpottaakin työtämme. Kirjoitamme nykyaikaisina konservaattoreina itsekin työkohteistamme aina konservointiraportin. Raportissa kerrotaan missä kunnossa teos on käsittelyhetkellä ollut. Siitä selviävät myös teokselle tehdyt käsittelyt ja käytetyt materiaalit. Kunnostuskäsittelyiden dokumentointi ei kuitenkaan ole aikaisemmin ollut yleistä, muuten kuin hyvin merkittävien teosten kohdalla. Tietenkin on myös paljon teoksia, joita ei ole kunnostettu tai tarkemmin dokumentoitu koskaan aiemmin.

Myös teosten omistajilla on usein hyödyllistä kerrottavaa. Onko teos vaikkapa ollut vuosia lämmittämättömän kesäasunnon seinällä? Aiotaanko se nyt sijoittaa talvilämpimään kaupunkiasuntoon? Tällaiset seikat vaikuttavat teoksen säilymiseen ja luonnollisesti myös konservointikäsittelyiden valintaan.

Jos teoksen luonut taiteilija on tunnettu, voi hänen tekniikastaan löytyä tärkeitä tietoja. Jos taiteilija esimerkiksi toimi 1960-luvulla, millaisia maaleja hän käytti teoksissaan? Tuohon aikaan perinteisen öljyvärimaalien rinnalle nousivat akryylimaalit. Maalauksen materiaalit vaikuttavat merkittävästi muun muassa siihen, mitä puhdistusmenetelmiä voidaan käyttää. Jos taiteilija tunnetaan uhkarohkeana kokeilijana, on syytä olla erityisen varuillaan.

Taustatiedoista on aina apua, mutta myös teosta havainnoimalla voi saada paljon selville. Onkin äärettömän mielenkiintoista, kun saa paneutua tarkastelemaan taideteosta läheltä, ja voi nähdä teoksen historian vaurioissa ja aikaisemmissa käsittelyissä.

Vauriot ovat yleensä se mihin huomioni uusissa teoksissa ensimmäisenä kiinnittyy. Joskus vaurioista näkee selvästi mitä teokselle on sattunut. Esimerkiksi kankaalle maalatut öljyvärimaalaukset saattavat muistaa kovakouraisen käsittelyn hyvinkin pitkävihaisesti. Maalaukseen osunut isku voi tulla näkyviin vasta vuosikymmeniä myöhemmin pyöreänä krakelyyrikuviona maalipinnassa. Tämä johtuu siitä, että maali on aluksi joustava, mutta kovettuu hitaasti öljysideaineen polymerisoituessa. Öljymaalin kovettuminen kestää jopa sata vuotta.

Alla olevassa kuvassa näkyy pieni kuoppa ja hämähäkin seittiä muistuttava halkeamaverkosto maalauksessa. Kuopan kohtaan on todennäköisesti osunut pieni kolhaisu.

Myös aikaisemmat korjauskäsittelyt näkyvät – joskus selvästi, joskus vähemmän hyvin. Maalausten pingotusreunoista näkee usein, onko maalauskangas alkuperäisessä koossaan vai onko sitä leikattu pienemmäksi. Pingotusreunojen naulanrei’istä voi päätellä, kuinka monta kertaa teos on irrotettu pingotuksesta ja pingotettu uudestaan.

Maalausten aiemmista käsittelyistä näkyvimpiä ovat usein vanhat restauroinnit ja päällemaalaukset. Vanhat restauroinnit voi usein erottaa jo paljaalla silmällä esimerkiksi kiiltoerojen takia. Ultraviolettivalossa ne yleensä näkyvät vielä helpommin. UV-valo on itsessään meidän silmillemme näkymätöntä, mutta eri materiaalit fluoresoivat näkyvää valoa kullekin tyyppillisellä tavalla, kun niitä altistetaan UV-valolle. Alla olevassa kuvaparissa näkyy sama maalaus vasemmalla UV-valossa ja oikealla tavallisten lamppujen valossa.

Konservoitavien teosten tutkiminen on yksi työmme mielenkiintoisimmista osista. Se on myös välttämätön vaihe konservointikäsittelyiden suunnittelussa. Jokainen tarkastelemamme teos auttaa aina ymmärtämään seuraavaa konservointikohdetta paremmin.

Tagit: , , , , , , ,

Joulutervehdys

Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme menneestä vuodesta ja toivotamme rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2015!

Suuremman mittakaavan taidekonservointia, osa 2

Edellisessä blogipostauksessani kerroin jo jonkin verran kolmen suurikokoisen maalauksen konservointiprojektista, jonka minä ja Kaisa teimme Karjalan Liitolle tänä kesänä. Maalaukset olivat kaikki kärsineet kovasti vuosien myötä, ja niissä oli paljon vaurioita. Monet maalauksissa olevista ongelmista olivat todennäköisesti aiheutuneet siitä, että ne olivat olleet pitkään esillä julkisessa tilassa. Teokset olivat valitettavasti joutuneet myös ilkivallan kohteeksi.

Aikaisemmin kerroin Daniel Pesun Laatokan rantaa esittävästä maalauksesta. Tällä kertaa aiheena ovat Taavetti Häyrisen vaaleasävyinen Viipuri-aiheinen teos vuodelta 1951 sekä E. V. Tannerin (1895-1962) surumielinen, tarkemmin ajoittamaton maalaus.

Viipuri-aiheinen maalaus ennen konservointia. Teos on kooltaan 135 x 401 cm.

Taavetti Häyrisen Viipuri-aiheinen teos oli kärsinyt ilkivallasta. Maalauskankaaseen oli ilmeisesti tarkoituksella tehty reikiä ja repeämiä. Isokokoisen maalauksen paksu ja painava maalauskangas oli lisäksi löystynyt pingotuksessaan ja roikkui loivilla laskoksilla. Rakenteellisesti maalaus oli kuitenkin hyvässä peruskunnossa, ja siinä käytetyt materiaalit ovat ilmeisesti hyviä.

Maalauksen vasen puolisko ennen konservointia. Ilkivaltaisesti tehdyt repeämät sekä maalauskankaan aaltoilu näkyvät kuvassa hyvin.

Näkyvin ongelma Viipuri-maalauksessa oli sen pinnalla oleva paksu kerros ruskeaa likaa, jonka oli aiheuttanut vuosikymmenten tupakansavu. Maalauksen pintaan oli jossain vaiheessa tiivistynyt kosteutta, joka oli aiheuttanut tupakkalikaan rumia valumia. Lisäksi maalauksen oikealla laidalla laivan kohdalla oli ikäviä roisketahroja.

Viipuri-maalauksen pintaa ennen ja jälkeen puhdistuksen

Maalaus puhdistuksen aikana

Pitkä repeämä ennen ja jälkeen konservoinnin ja restauroinnin

Repeämän taustapuolelle liimattiin tukilankoja.

Viipuri-aiheisessa maalauksessa suurimman visuaalisen muutoksen toi maalipinnan puhdistaminen paksusta liasta. Lisäksi maalauksen löystynyt kangas pingotettiin uudelleen kiilakehykseen. Kankaan repeämät paikattiin ja vauriokohdat restauroitiin niin huomaamattomiksi kuin oli mahdollista.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Evakoita esittävä maalaus ennen konservointia. Maalaus on kooltaan 120 x 187 cm.

E.V. Tannerin ilmeisesti evakkomatkalaisia esittävässä maalauksessa suurin ongelma oli maalikerrosten hilseily irti maalauksen ylä- ja keskiosassa. Maalauksen pinnalla oli kerros harmahtavaa likaa, joka teki muutenkin tummasävyisestä maalauksesta vaikean tulkita. Maalauksen oikeaan puoliskoon oli osunut roiskeita, joiden kosteus oli aiheuttanut maalipintaan pieniä puutoskohtia. Roiskeet olivat myös tahranneet maalauksen pintaa. Lisäksi maalauksen alaosassa oli iskusta aiheutunut repeämä.

Hilseilevän maalipinnan kiinnitystä liiman avulla

Irtoavaa maalia maalauksen yläosassa ennen ja jälkeen konservoinnin ja restauroinnin. Naisen kasvoissa näkyvät naarmut eivät ole vaurio, vaan osa taiteilijan tekniikkaa.

Tärkein evakkoaiheiselle maalaukselle tehdyistä konservointikäsittelyistä oli irtoavan maalipinnan kiinnittäminen. Lisäksi maalauksen pinta puhdistettiin. Maalaukselle tehtiin ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä niin sanottu kiilapuuvuoraus, joka estää maalauskangasta hankautumasta kiilakehyksen tukipuuhun ja ehkäisee näin kankaan ja maalikerrosten vaurioitumista tukipuun kohdalta.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Kaikki kolme Karjalan Liiton maalausta konservoitiin onnistuneesti. Näin niiden säilyminen tuleville vuosille on turvattu. Myös maalausten ulkonäkö kohentui huomattavasti, ja ne ovat jälleen esilleasettamisen arvoiset. Teosten suuri koko toi työhön oman erityishaasteensa, mutta konservoinnin valmistuttua myös työmme tulokset olivat mahtavan palkitsevia!

Tagit: , , , , ,

Suuremman mittakaavan taidekonservointia

Tänä kesänä minulla ja Kaisalla oli mielenkiintoinen konservointiprojekti isojen maalausten parissa. Konservoimme kolme Karjalan Liitolle kuuluvaa suurikokoista taideteosta. Suhteellisen nuoreen ikäänsä nähden maalaukset olivat melko huonossa kunnossa. Kunnostusprojektin tavoitteena oli pysäyttää maalausten vaurioituminen ja ehostaa ne samalla esittelykelpoiseen kuntoon.

Suurin maalauksista on Daniel Pesun (1891-1956) Laatokan rantaa esittävä teos, joka on signeerauksen mukaan vuodelta 1933. Sillä on kokoa 180 x 377 cm. Syvennymme tässä blogipostauksessa tähän Laatokka-aiheiseen maalaukseen ja sen konservointiin. Myöhemmin kerron lisää kahdesta muusta konservoimastamme maalauksesta.

Maalaus ennen konservointia

Suurimmat vauriot Laatokka-aiheisessa maalauksessa olivat ohueen maalauskankaaseen tulleet repeämät. Osa repeämistä oli paikattu liimaamalla maalauskankaan taustapuolelle paikat paksusta kankaasta. Jäykät paikkapalat olivat kuitenkin aiheuttaneet maalauskankaaseen paikallisia kupruja. Maalausta oli vaurioittanut myös ei-asianmukainen, höyläämättömistä rimoista koottu pingotuskehys, jolle maalaus oli jossain vaiheessa pingotettu. Lisäksi teoksen maalipinta vaikutti kauttaaltaan kuluneelta, mikä voi johtua vääränlaisesta puhdistuskäsittelystä.

Vanhan paikkauksen aiheuttamaa kupruilua maalauskankaassa

Maalauksen kuntoon olivat osaltaan vaikuttaneet myös taiteilijan käyttämät materiaalit. Maalauskangas on ohutta, ja siihen oli siksi helposti tullut reikiä. Myös maalikerroksissa on merkkejä kehnoista materiaaleista. Daniel Pesu oli ammattitaiteilija, joten huonolaatuisten materiaalien valinta ei välttämättä johtunut tiedon puutteesta. Ehkäpä parhaiden materiaalien hankkiminen ei vain ollut hänelle tuolloin mahdollista.

Rusehtava maalauskangas on paikoittain näkyvissä taivaan alueella

Laatokka-maalauksessa erityinen piirre oli se, että taiteilija oli jättänyt pohjustamattoman tai hyvin ohuesti pohjustetun maalauskankaan pilkottamaan maalin alta erityisesti taivaan alueella. On mahdollista, että kangas olisi alunperin ollut nykyistä vaaleampi tai jopa valkoinen, ja loistanut siten pilvien valoisimpina kohtina. Kangas on kuitenkin kellastunut iän myötä, mikä on muuttanut poutaisen taivaan ilmettä.

Tärkeimmät maalaukselle tehdyt toimenpiteet olivat enempää vaurioitumista ennaltaehkäiseviä. Kehno pingotuskehys vaihdettiin uuteen, varta vasten suurikokoisille maalauksille suunniteltuun kiilakehykseen. Lisäksi maalaus irtovuorattiin, eli kiilakehyksen ja maalauksen väliin pingotettiin toinen kangas, joka estää ohutta maalauskangasta hankautumasta kiilakehykseen ja kiilakehyksen tukipuihin, ja suojaa näin kangasta ja maalikerroksia lisävaurioilta.

Vanhan paikan irrotusta maalauskankaan taustapuolelta 

Maalauksen alaosassa oleva repeämä ennen ja jälkeen käsittelyiden

 

Anna häivyttää näkyvistä maalinpuutosta, jonka on aiheuttanut pingotuskehyksen vaakasuora tukipuu.

Maalauksessa olevat repeämät paikattiin ja restauroitiin huomaamattomiksi. Myös vanhan pingotuskehyksen hankauskohdissa olleita maalinpuutoksia häivytettiin vähemmän häiritseviksi. Taivaan alueella näkyvissä oleva kellastunut kangas päätettiin jättää käsittelemättä. Kankaan kellastuminen voidaan nähdä hyväksyttävänä ikääntymisen merkkinä.

Maalaus konservoinnin jälkeen

Laatokan rantaa esittävä maalaus sai konservoinnin ja erityisesti vaurioitumista ennaltaehkäisevien toimenpiteiden myötä lisää elinaikaa. Myös maalauksen ulkonäkö siistiytyi.

Palaamme Karjalan Liiton suurikokoisten maalausten pariin uudelleen seuraavassa blogipostauksessa. Silloin aiheena ovat Taavetti Häyrisen Viipuri-aiheinen maalaus sekä E. V. Tannerin ilmeisesti evakoita esittävä teos.

 

Tagit: , , ,

Konservaattorin sijaisena EMMAssa

EMMA – Espoon modernin taiteen museo on tullut minulle tutuksi jo monen työprojektin aikana. Tänä keväänä olin EMMAssa vakituisen konservaattorin sijaisena.  Pääsin osallistumaan muun muassa parhaillaan käynnissä olevaan kokoelmanäyttelyn uudistukseen.  Lue lisää EMMAn nettisivuilla julkaistusta blogikirjoituksestani.

http://www.emma.museum/node/1471

Tagit: